keskiviikko 16. syyskuuta 2015

39.

Zacharias & Mirata

Zacharias lojui sohvan vasemmalle puolelle sijoitetussa nojatuolissa ja katseli yliluonnollisten saapumista kulmiensa alta. Hän ei nähnyt minkäänlaista pointtia sille, miksi niiden kummajaisten piti tunkea juuri heidän asuntolaansa, mutta hän ei viitsinyt valittaa enää yhtään enempää saatuaan edellisen illan valitusvirtensä jälkeen kunnon saarnan Ernieltä.

Mirata heitti laukkunsa hänelle osoitetun huoneen lattialle ja loikki sen jälkeen portaat alas katselemaan uteliaasti uusia kämppiksiään. Hän arveli nähneensä kaikki heistä joskus koulussa, mutta ei tiennyt suurimman osan nimiä eikä ollut koskaan puhunutkaan heille. Punapää hieroi hajamielisesti kämmenessään olevaa palovammaa, jonka oli saanut aamulla sytytettyään innoissaan vahingossa melkein vessassa sijaitsevan käsipyyhkeen palamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti